Suomutunturilla
by Teija Salomaa / pictures Teija Salomaa
Kauhia Kartanolla harrastetaan valokuvausta, metsissä samoilua, kansallispuisto bongausta ja tunturienvalloitusta. Lancashire heeler on osoittautunut vuosien varrella kauhian oivaksi valokuvamalliksi ja patikkakaveriksi. Tällä reissulla valloitamme Suomutunturin, Kemijärvellä.
Me olemme kuulleet metsien, kansallispuistojen ja tunturien kutsun!
Elokuussa 2023 valloitimme Suomutunturin, tunturi on 410 metriä korkea vaara Suomen Lapissa, Kemijärvellä. Tunturinvalloitusretkellä kiersimme Suomutunturin huiputus vaellusreitin mutta kuljimme metsässä myös osittain omia polkuja; mustikoita keräillen ja tunturimetsän kauneutta ihaillen. Matkaa tunturin rinteillä meiltä taittui rapiat 9 km.
Suomutunturi onko se tunturi vai vaara?
Tunturit? Tunturit ovat Fennoskandian alueella olevia pyöreälakisia puurajan yläpuolelle ylettyviä vuoria. Pääosa Suomen tuntureista sijaitsee Lapissa, ja Suomen eteläisin tunturi 432 metriä korkea Iso-Syöte sijaitsee Pudasjärvellä.
Vaarat? Vaara on ympäristöstään yli 50 metriä kohoava loivarinteinen kohouma, mäki, jonka huipulle asti kasvaa metsää. Pääosa Suomen vaaroista sijaitsee Pohjois- ja Itä- Suomessa.
Karkeasti voidaan sanoa, että tunturi on jyrkkärinteinen pyöreälakinenvuori, jonka päällä ei kasva puita ja vaara on loivarinteinen kohouma, mäki, jonka päällä kasvaa puita. Yksinkertaisesta määritelmästä huolimatta, tarkkaa määritelmää tunturille ja vaaralle ei ole olemassa.
Tutkittuani tunturi / vaara aihetta, totesin, että joissakin tapauksissa tunturi voidaan tulkita vaaraksi ja vaara tunturiksi. Joten, summa summarum meille Suomutunturi on tunturi, vaikka se vaara onkin.
Miksi? Suomutunturin nimi on Suomutunturi ja me kun olemme tunturin valloittajia, niin haluamme saada Suomutunturin huiputuksesta merkinnän, tarran, valloitetut tunturit listaamme - uuuuuhhh ja tämä on meistä mukavaa ja sankarillista!
Matkamme kohti Suomutunturin huippua lähti Hotelli Suomutunturin kupeesta. Reitti oli merkitty, punaisin tolpin, joihin oli kiinnitetty sinipohjaiset retkeilijämerkit. Aluksi polku oli selkeää, sellaista mukava kulkuista metsäpolkua ja tuota polkua pitkin me sitten nousimme laskettelurinteen sivusta ylös tunturiin.
Tunturille nousu oli kova, yllättävän kova ja aika nopeasti meille tuli tunne, että ei hitto, mihin se kovalla työllä hankittu kunto on kadonnut? Ylös kivutessamme tai oikeastaan kontatessa tuli mieleen, luovutetaanko tai siis etsitäänkö toinen reitti, jota pitkin nousta ylös. Mutta ehei, emme me niin tehneet vaan kiipesimme sitkeästi valittua reittiä ylös asti.
Siinä rinnettä ylös kavutessa luin koiria ja tahtoni oli seurata huolella, kuinka se Inari matkassa jaksaa. Mummokoira Inari jaksoi hyvin, puksutti rinnettä ylös kuin veturi, eikä näyttänyt merkkiäkään väsymisestä. Ennemminkin luin, että Inari mulkoili minua sillä silmällä, että hop hop, mitä siellä hidastellaan. Tuuli sen sijaan katseli minua sillä silmällä, että voitko kantaa ja minä siihen, että ehei, nyt ei pysty, ihan on itse käveltävä.
Ylös kiivetessä pidimme ahkerasti huili- ja juomataukoja, istuimme mättäällä ja tasasimme hengitystä ja katselimme, kuinka Hotelli Suomutunturi muuttui maisemassa yhä pienemmäksi ja näkymä ympärillä avartui ja avartui. Ja yhtä äkkiä me olimmekin huipulla, jossa tupasvillan "tupsut" toivotti meidät tunturinvalloittajat tervetulleeksi Suomutunturin huipulle.
Huipulla otimme kuvia ja tutkimme paikkoja ja retkikarttaa ja joimme vettä ja liehutimme Suomen lippua ja nautimme maisemista. Suomutunturi tarjosi meille komeat näkymät Kemijärvelle, sää oli retkipäivänä kirkas ja näimme tunturin päältä pitkälle. Kaunista oli - näkyi metsää, näkyi suota ja kaiken tämän taustalla hehkui sininen tunturijono horisontti. Maisemasta erottuva sydämen muotoinen kosteikko puhutteli meitä ja siinä sitten luonnon taideteoksista juteltiin ja todettiin, että luonto se on taitava taiteilija.
Alas laskeuduimme tunturin toista puolta. Polun merkki tolpat löytyivät pienen etsinnän jälkeen myös sieltä mutta hetkittäin merkit olivat piiloutuneena kasvillisuuden alle. Rinteen tällä puolen polku oli kerrassaan ihana, sellainen vanha metsäpolku, joka näytti kulkeneen metsässä iät ja ajat. Polku oli syvä ja tunnelimainen lähes mustikanvarpujen alleen piiloutunut. Koirien polulla kulkiessa, näkyi niistä vain korvan kärjet ja välistä vain hännän päät ja tämä näky hymyilytti meitä kovasti.
Matka tunturilta alas, oli reitin upein osuus, polku oli tunnelmallinen ja kulki loivasti kiemurrellen kauniin tunturimetsän läpi ja sillä kulkiessa tuli tunne, että metsä kuiski: jää tänne, jää tänne, täällä sielusi saa rauhan.
Alhaalla tunturin juurella, polku yhtyi Suomun moottorikelkka ja hiihtolatu verkostoon tarjoten monta vaihtoehtoa loppupätkän kulkemiseen. Me kuljimme loppumatkan ristiin rastiin moottorikelkka uraa ja hiihtolatua ja hiekkatietä pitkin, päätyen takaisin Hotelli Suomutunturille, retkemme lähtöpisteeseen.
Retkipäivänämme Suomi juhli Suomen luonnon päivä, ja tuona päivänä juhlapäivää liputettiin ensimmäistä kertaa virallisesti. Päivän tavoite on lisätä luonnon arvostusta, vahvistaa ihmisten luontosuhdetta ja tuoda esiin luonnon hyvinvointia luova voima. Päivän virallinen leivonnainen oli mustikkapiirakka.
Luonto Suomutunturilla tarjosi meille juhlapäivän kunniaksi sellaiset mustikka apajat, joita emme ennen olleet nähneet. Nelli popsi mustikoita suoraan varvuista ja Tuulille me näytimme, että tallaista herkkua metsä tarjoaa ja niin popsi Tuulikin mustikoita suoraan varvuista suuhunsa. Mummokoira Inari, taisi olla porukan ainoa, joka kieltäytyi mustikoista. Inari ei pidä mustikoista ja muutenkin sen tahto on retkillä aina edetä vain eteenpäin. Me pidimme mustikoista ja keräsimme niitä innokkaina koirankakkapusseihin (puhtaisiin, pakasta vedettyihin) ja päätimme, että nyt oli se täydellinen hetki tehdä mustikkapiirakka.
Mitä me koimme? Reitin varrella näimme mustikoita, mustikoita ja mustikoita, silmänkantamattomiin mustikoita. Ketään ihmistä me emme retkellä nähneet ja se oli meistä kovasti mukavaa. Ihastelimme Suomutunturin päällä kasvavaa tupasvillaa, ihastelimme näkymiä tunturin päältä ja alas laskeutuessa ihastelimme vanhaa tunturimetsää. Koimme luonnon hyvinvointia luovan voiman, kun Istuimme tovin, jos toisenkin mättäillä ja kantojen päällä, söimme mustikoita ja nautimme luonnon antimista, tuoksuista ja hiljaisuudesta.
Tällä erää matkassa mukana olivat lancashire heelerit Kauhia Kartano Inari 12 v, Kauhia Kartano Tuuli 1 v ja Kauhia Kartano Hetta (Nelli) 5 v.
Patikkapäivän jälkeen kömmimme mökille, teimme mustikkapiirakkaa ja herkuttelimme ja saunoimme ja muistelimme vielä saunanlauteilla mukavaa päiväpatikkaa ja päivittelimme Suomutunturille nousua, siis sitä, että olipa se rankkaa mutta näin jälkikäteen muisteltuna kovasti mukavaa.
Mikä se, tunturinvalloittamisessa viehättää? Tunturien valloittaminen on meistä mukavaa, reissuja on kiva suunnitella ja tunturin rinteillä kulkiessaan mieli ja keho vahvistuvat ja tunturin kun valloittaa on se kovasti komeaa -sankarillista ja pistää tuulettamaan!
Luonto vahvistaa? Tällä reissulla vahvistuivat reisilihakset ja keuhkot, mieli ja luontosuhde, keho ja vastustuskyky: mustikat ovat terveyspommi ja sisältävät vitamiineja (A -, B -, C -, E - ja K-vitamiinia) ja kivennäisaineita (suoloja, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia).
Sankaruus? Mitä se on, se sankaruus? No, se on sitä, että ylittää itsensä, tekee omasta mielestään jotakin tosi hienoa, tavoiteltavaa ja joutuu ponnistelemaan saavuttaakseen tavoittelemansa - sellaista se mielestäni on, se sankaruus.
Sankarillisia tunturinvalloitus retkiä!
lisää Kemijärven luontopolkuja löydät Kemijärvi sivustolta: Visit Kemijärvi - luontopolut
lisää Suomutunturin patikointireittejä löydät CityNomadi reittikartta sovelluksesta: https://citynomadi.com Suomun reitit löydät sovelluksesta hakusannalla "suomu"
lisää retkeilyreittejä ympäri Suomea löydät Metsähallituksen retkikartta sovelluksesta: www.retkikartta.fi kartan käyttö on maksutonta.